Huippua olla 39,4 C kuumeessa Myanmarissa, jonka sairaaloista Lonely Planet ohjeistaa "mene vain epatoivoisena". Satunnainen ripuli ei mitenkaan helpota oloa saati nestetasapainon yllapitoa, kun kroppa kuivuu muutenkin taalla 30+ C helteessa. Tsemppasin eilen itseni ylos punkasta ihmisten ilmoille perati 30 min ajaksi, kun raahauduin guesthousen terassille syomaan jotain. Sina aikana kerkesin tutustua pelastavaan enkeliin, irkkulaakariin. joka kippasi muhun lapiollisen laakkeita ja kavi tsekkailemassa vointia parin tunnin valein lapi illan ja yon. Poitsu lahti aamulla jatkamaan matkaa, mutta olo on onneksi jo parempi ja kuume havinnyt.
Majatalon henkilokunta on myos ollut mahtavaa, kyselee vointia, tarjoilee parantavia ihmemehuja ja tunkee kuumemittaria suuhun. Parasta on etten edes saa mitaan erityiskohtelua, vaan jokasta vierasta kohdellaan taalla yhta lempeesti. Majoituin ekana yona samassa huoneessa lentokentalla tavatun puolalaisen kanssa, jolla oli seuraavana paivana synttarit. Meidat heratettiin klo 7.30 aamulla kun sisaan tuotiin valtava koristeellinen kakku, ja loppupaiva pojalle taputettiin aina kun joku henkilokunnasta sattui kohdalle. Majatalo on ilmeisesti perheyritys, henkilokuntana pyorii raskaana oleva aiti ja arviolta 12 lasta. Isukkia en oo nahny kertaakaan.
Paikallisten englanninkielen taito on uskomaton huomioiden etta maa on maailman koyhimpia. Englantiataitamaton burmalainen on ainakin taalla Yangonissa poikkeus, pikkulapsetkin osaa vahintaan tarkeimman eli "hello hello", jota huudellaan vilkutellen kun kavelen ohi. Lapsia taalla pyorii kaduilla hirveat maarat, etenkin tassa majatalon tienoilla, vahan kauempana keskustasta. Sijainti on just ideaali todellisen burmalaisen elaman seuraamiseen, keskusta tuntuu turhan puunatulta ja kiihkealta tahan verrattuna. Taalla porukka kavelee keskella katua koirien ja autojen seassa, lapset leikkii valtavana rykelmana, ihmiset oleskelee aamusta iltaan ulkona ja vaan chillaa. Kellaan ei oo farkkuja tai muuta liian modernia. Autot on vanhoja rotiskoja. Mahtavaa!
Viime kertaiseen raha-analyysiin voisi lisata viela sen, etta maassa ei ole ainuttakaan pankkiautomaattia eika korteilla voi maksaa, mika tietysti sopii erinomaisesti tahan vanhanaikaiseen 1900-luvun fiilikseen. Dollarien on oltava sileita ja uusia, vahankaan rypistyneet ei kelpaa. Paikallisten omat kyatit sen sijaan on rupuisia, moneen kertaan yhteenparsittuja ja -teipattuja, ja pahimmillaan vaihtaneet varia vaaleasta paskanruskeaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti