tiistai 4. tammikuuta 2011

Kuvia matkan varrelta

Bangkok - taalta aloitettiin uteliaana, tanne palattiin kuolemankielissa Burmasta, tata paettiin pohjoisen vuoristoon ja Laosin seesteeseen. Miten ma nyt jo oon taas taalla, lahdossa Suomeen?

Monet retken parhaat palat ei tallentuneet kameralle - kuten laoperheen kanssa joulun vietto, tai se riemu kun loysin irkkulaakarin Burmasta hetkella jolloin olin varma kuolevani, tai tilanteen tragikoomisuus kun meinataan upota jokeen jossain saavuttamattomissa Pohjois-Laosissa - mutta tassa joitakin hyvia hetkia:

Pai - pakopaikka Bangkokin ja Chiang Main saasteista. Jossain tuolla vuoriston metikossa oli huikee hippikommuuni, jonne ajan salliessa oisin voinut jaada asustelemaan.

Banaanipuiden varjossa... Naita jompuloita oli kaikkialla ja puoli-ilmaiseksi. Banaania muhennettuna, grillattuna, sellaisenaan, riisin kanssa, you name it.

Luang Prabang oli natti, melkein liiankin korea, kuten kuvassa - turistikaduilta kun laksi ulos niin mesta naytti todellisen puolensa ts. sopoja hokkelitaloja, turistia ihmettelevia pikkulapsia ja nuudelikeittokojuja.

Elamaneliksiiria paikallisille eli Laosin lapi virtaava Mekong-joki; joessa leikitaan, pestaan pyykit, peseydetaan, tiskataan, matkustetaan, rahdataan tavaraa ja sielta saalistetaan ruokaa.

Perus matkustusvaline - vastaavanlaisella meinattiin upota, mutta onneksi oli riuskoja ayskaroijia matkassa samalla kun toiset tarraa vedesta pilkistavasta puunjuuresta kiinni ettei vene ajelehdi holtittomasti virran mukana.

Muang Ngoin paakatu ja kaytannossa kylan ainoa katu: ei katuvaloja, ei betonia, ei valokyltteja. Auringonlaskun jalkeen oli pilkkopimeeta, sahko taisi olla saannosteltya. Kuvaan jaamme kaipaamaan jaloissa pyorineita hanhia ja kanoja.

Nakymat bungalown edustalta riippumatosta Muang Ngoissa. Tassa kelpasi lotkotella!

Kalastajaheppu, joka houkuteltiin viemaan meidat pikkupaatilla turneelle ylavirtaan. Kaytiin pikkukylassa, joka tuskin ikina nakee turisteja, niin uteliaan liikkumatta jokainen tuijotti. Hieman havetti.

Siltoja on turha rakentaa liian modernisti, tallenen bambukyhaelma ajaa asiansa halvasti ja riittavan hyvin.

Vang Viengin idyllia - tasta kuvasta puuttuu se partymeininki ja BURGERS PIZZA FREE SHOTS -kyltit.

Sanoinhan etta seinat on pahvista, voiko tallasessa paikassa nukkua sen jalkeen kun kukot kiekuu aamukuudesta alkaen? Miks oon tanaankin herannyt 5.30?

Valilla pitaa kavella lehmanlannassa, jotta osaa arvostaa niita kylmia suihkuja, kun lamminta vetta ei ole. (Huomenna kotiin ja kuuma suihku, ei mitaan jarkea miten mahtavaa!)
Mutta pakkoko on palata taalta pakkaseen?
Taa reissu paattyy tahan, seuraava lahetys toivottavasti Etela-Amerikasta sitten joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti