Mikä näitä kansoja vaivaa, kun joka maahan pitää keksiä omat aakkoset? Oon vaivalla oppinut ehkä 75 % georgian aakkosista, ja lukeminen onnistuu hyyyvin hitaasti. Tänään oli myös mun eka täysin georgiaksi (no vähän myös venäjäksi) puhuttu keskustelu ruokakaupassa, kylläpä olin ylpeä itsestäni:
- Gamarjoba! ('heippa')
- Gamarjoba! asdgkjg skgjkgls sgdhlksdghl ghlgs.
- Ar vitsi kartuli. ('en puhu georgiaa')
- fdghkf hdfg russki?
- Russki njet. Ramdeni? ('paljonko tämä maksaa?')
- Dva lari. ('2 laria')
- Madloba! ('kiitos')
- sgfhgjrk jhgkjr dghkh.
Venäjän taito Kaukasuksella olisi huippujuttu, englannilla hädin tuskin pärjää. Kaikki keski-ikäiset ja sitä vanhemmat puhuu venäjää, nuorista osa ja Georgiassa heistäkin vissiin useampi kuin Armeniassa. Kun paikallisia aakkosiakaan ei osaa lukea, niin elämä on toisinaan melko lähellä mahdotonta - etenkin, kun pitäisi kielitaidottomana keksiä miten liikutaan aasta beehen. Toisaalta jostain pikkukylästäkin saattaa yhtäkkiä löytyä pari tenavaa, joiden enkku on ihan moitteetonta niin kauan, kun puhuu tarpeeksi helppoja. Saksan taidosta on ollut minimaalisesti hyötyä; yksi muori osasi kertoa mulle suvustaan saksaksi mutta eipä juuri muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti