Kun Ouagadougoun takapihalla leviaa aavikko ja tahan aikaan vuodesta tuuli tuo ouagalaisten keuhkot tayteen Saharan kuivaa hiekkaa, 360 kilometrin paassa Burkinan toiseksi suurimmassa kaupungissa Bobo-Diulassossa syleillaan vehreaa savannia. Olisinpa voinut tallettaa sen kaiken minka nain ja opin kaupunkien valissa viisituntisen bussimatkan aikana.
Ehka kiinnostavinta oli nahda miten monipuolinen paikka touhuta ne satunnaiset vesilammikot oli. Kun kymmenien rutikuivien kilometrien keskelta loytyi keidas, paikalliset olivat ottamassa siita kaiken irti. Rannan pensaikkoja varitti vastapestyt kuivuvat vaatteet, rantavedessa peseydyttiin itse parhaillaan ja miehet pyydystivat iltapalaa pienilla kalaverkoilla. Syvemmalla vedessa ukot istui hajareisin kanootintapaisen paalla pitka tikku kasissaan, varmaankin kalahommissa hekin. Vastarannalla kylpi lehmat ja jossakin pumpattiin vetta putkirakennelman avulla tankkeriautoihin. Vedenrajassa saveen sekoitettiin vetta ja suorakaiteen muotoisella muotilla tehtiin tiilia. Niita oli kymmenittain kuivumassa rantahiekalla.
Kuivemmalla seudulla lahempana Ouagaa vetta saatiin ihan rehellisesta pumppukaivosta, jonka vivun paalla lapset innoissaan hyppivat ja aidit vaihtelivat astiaa vesivirran alle. Kaivon ymparilla vietettiin hyvaa aiti-lapsiaikaa ihan useamman perheen voimin ja samalla varmaan juoruttiin oleelliset asiat kylan naisten kesken.
Kiinnostavaa oli myos savuava metsapalo tien vieressa jolle ei ainakaan naennaisesti tehty mitaan. Vetta ei tosiaan taida olla haaskattavaksi. (Edit. Myöhemmin opin monia, monia syitä miksi maata poltetaan ihan tarkoituksella: Palaneesta matskusta voi tehdä saippuaa ja siitä saa jotain mineraalia kerättyä, aluskasvillisuuden poltto helpottaa metsästystä ym. Plus tavanomainen kulotus toki.)
Mitä kaikkea nait bussimatkalla?
VastaaPoista