tiistai 4. helmikuuta 2014

Koulussa ja kylassa

Afrikka herattaa jatkuvasti enemman kysymyksia kuin antaa vastauksia. Onneksi tanaan aloin ymmartaa Afrikkaa vihdoin aivan uudella tavalla. Nappasin Banforan kylasta enkkutaitoisen oppaan ja lahdettiin pratkalla ulos kaupungista.

Lapset on taalla mita ihanimpia. Ihmettelin jo Ouagassa, kun he tulevat luokse ja ristivat kadet puuskaan mun edessa, kumartavat kevyesti ja sanovat bonjour. Se on kuulemma kunnioituksen osoitus. Lapset myos innostuu suunnattomasti valkoisen káttelemisestá ja kun káttelee yhta, on kokonainen lapsikatras kohta ymparilla. Pikkukylan alakoulun pihalta tanaan en meinannut paasta pois kun ensin piti bonjoureilla ja sitten kátella aikamoinen lauma. Kurkkasin myos luokkaan ja ilostutin joukkiollisen suloisia oppilaita.

Toisessa pikkukylassa kavin perinteisessa naisen talossa ja tajusin vasta paljon jalkeenpain, ettei siella ollut sahkoa tai vetta. Ei niita tuntunut mihinkaan tarvitsevan. Perinteisessa kulttuurissa mies on moniavioinen ja rakennuttaa jokaiselle vaimolleen oman pienen pyorean talon. Ukko asuu neliotalossa. Naiselta loytyy parin neliometrin tilasta tulisija, ruukuista koostuva vaate- ja astiakaappi seka patka lattiaa, johon voi yolla levittaa olkimaton.

Todelliseen Afrikka-kokemukseen kuuluu myos rengasrikko, koettiin varmuuden vuoksi saman tien pari kappaletta. Harvoin tuntee itsensa niin likaiseksi kuin kaveltyaan 40 minuuttia pollyavaa hiekkatieta keskella ei-mitaan klo 13:n paahtavassa helteessa tyontaen pratkaa lahimpaan kylaseen. Seuraavalla rengasrikolla kyla oli onneksi lahempana ja korjausta odotellessa soin suoraan puusta haettua papaijaa, katselin vieresta kylan poikien savitalon rakennusta ja kylan tyttojen riisinjyvien erottelua akanoista murskaamalla riisit ja antamalla tuulen vieda kuoret pois. Rakennuspojat vitsaili oppaalle etta sen pitaisi luovuttaa mut niille vaimoksi; opas kehotti korjaamaan pyoran pikapikaa ettei jouduta yopymaan kylassa, koska joku pojuista tulee yolla ja vie mut.

Prätkän korjaaja. Tää oli kyllä ihan komea aviomieskandidaatti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti