Persialaistumassa

Paikalliset nauravat mun persialaistumiselle, jonka asteittainen eteneminen näkyy hyvin teenjuonnissa: Aluksi join aina teeni sellaisenaan, paikallinen tapa juoda tee sokeripalan läpi oli mulle liian makeaa. Sitten aloin kaivata teen kylkeen taateleita, seuraavaksi keksiä tai suklaapalaa. Viime viikolla aloin tonkia sokeripurkista pienintä sokeripalaa teen kaveriksi. Nyt dippaan sokeripalan kärjen teehen tottuneesti ennen kuin asetan sen kielen päälle ja nautiskelen teekupillisestani.

Teetauko metsästä löytyneellä tulentekopaikalla
jossain Kermanin liepeillä.

Paikalliset sanovat mun myös alkaneen tehdä taarofia. Taarof on yltiökohtelias tapa puhua, ja se on iranissa läsnä kaikessa kommunikaatiossa. Iranilainen tarjoaa taarofin takia lähes kaikkea mahdollista: ilmaista ruokaa, yöpaikkaa, laskun maksamista, runsaita kehuja mistä tahansa asiasta... Keskustelun vastapuoli taarofin oppien mukaan kieltäytyy iloista ja juupas-eipäs-väittely jatkuu useita rundeja. Taarofin vuoksi täällä oli aluksi mahdoton tietää, onko ihminen kohtelias oikeasti vai leikisti, mutta hissuksiin oon oppinut lukemaan ihmisiä taarofin läpi. 

Persialaiset aakkoset opin kokonaan jouluaattona, ja nyt luen ahkerasti kaikkea eteen sattuvaa ymmärtämättä toki sanoista mitään. Tärkein sanasto on kuitenkin hallussa: tervehdys, leivän ja veden pyytäminen sekä syömään kehottaminen, älkää käskekö minun enää syödä -parahdus sekä kiitokset ja hyvästely. Koska täällä kuunnellaan jatkuvasti iranilaisia rakkauslauluja, myös mun persialainen rakkaussanasto on erityisen runsas.

 

Runo patikkamatkalla vesiputoukselle.