Tuuli tuivertaa hiuksia sekasin, aurinko porottaa kirkkaansiniselta taivaalta. Istut pratkan selassa huristamassa jossain Thaimaan maaseudulla, banaanipuut reunustaa tieta ja ymparilla komeilee mahtavat vuoret. Jostain banaaninlehtien takaa pilkistelee thaimaalaisia kyykkimassa pelloillaan.
Illalla kapuat omaan bungalowhun joen rannalle vuoren kupeeseen ja kuuntelet moskiiittoverkon alla sirittavien otokoiden aania. Yo on vuoriston tyyliin kylma, mutta paksujen vallyjen alla on sopivan raikasta nukahtaa taydelliseen hiljaisuuteen.
Tallanen on Pai, 3000 asukkaan kyla Thaimaassa lahella Burman rajaa. Tie tanne Chiang Maista on siksakkia vuoren rinnetta ylos ja toista alas. Matkalla nakyy lukemattomia pienenpienia herttaisia kylia, joissa tuskin asuu montakaan kymmenta ihmista.
Tanaan vaihdettiin brittilaisen Christinan kanssa pratka lihasvoimaan ja lahdettiin samoilemaan viidakkoon. Kuka osaisi odottaa, etta jostain middle-of-nowhere metikon keskelta loytyy hippikommuuni, jossa rastapaiset heput pitaa baaria, hoivaa hevosia ja ovat myos jaksaneet roudata seinakiipeilyseinan sinne popelikkoon? Muutaman paivan paasta olisi kuulemma huikeet half moon partyt siella, vahinko etta oon jo Laosissa silloin.
Pai taitaa olla suuren malariariskin aluetta, ja tietty paras mita voi tehda, on lahtea popelikkoon kapuamaan ja unohtaa malarialaakkeet Chiang Maihin. Hieno reissu oli silti, jossain vaiheessa oli pakko unohtaa kengat ja tassutella paljain jaloin luonnossa, kun tarpeeksi monta kertaa oli kahlannut joen yli ja mutaa oli jo valmiiksi ympari kenkia ja saaria.
Pai ei ole yhtaan niin turistinen kuin huhut kuiskutti, ja kyla on yllattanyt erittain positiivisesti. Monet turistit on thaimaalaisia, ja niiden kanssa kylla parjaa. Paivisin kylassa on hidas unelias tunnelma, ihmiset on kadoksissa ja kadulla saa kavella ihmetellen missa muut luuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti