Paikallisten kanssa tuttavuuden hierominen on ollut Laosin parhaita hetkia. Ensimmainen testikierros suoritettiin joulupaivana Luang Prabangissa, kun tallustelin illalla keskustasta ulos joen toiselle puolelle turismin ulottumattomiin ja kavelin vahingossa asuintalon pihaan. Laolaisperhe oli viettamassa ilta-ateriaa pihalla joen rannalla ja kutsui mukaan poydan aareen, vaikka yhteista kielta ei ollut kuin sabadiin (tervehdys) ja kop dzain (kiitos) verran. Paikalle halytettiin nuori laopoika tulkkaamaan ja siella sita sitten istuttiin koko ilta hullujen ja humalaisten laolaisten kanssa. Oli huippua!
Seuraavan kerran laheista kanssakaymista paikalliseen kaytiin Muang Ngoissa, kun kavin joenrannassa houkuttelemassa paikallisen laiskottelijan viemaan mut pikkupaatillaan jokea ylavirtaan maisemia kattomaan. Vahan joutui pelkaamaan, etta heppu kuvittelee mun haluavan menna seuraavaan tuppukylaan ja jattaa mut sinne, mutta kylla se suostui takaisinkin tuomaan. Paluumatkalla paatin moottori sammui ja raukkaparka meloi hikipaissaan ohjaamiseen tarkoitetulla pikku puunpatkalla meidat lopulta maaliin.
Eilen vietin iltaa ihan mahtavan 22-vuotiaan muangngoilaisen pojan ja muutaman saksalaisen kanssa, jotka loysin nuotion aaresta kun vaeltelin kylan pilkkopimeeta pikkuruista paatieta (ei ollut katulamppuja ja kaytannossa kaikki paikat kiinni ts. pimeana - bungalowhunsa sai suunnistaa taskulampun valossa kanojen ja ankkojen keskella). Paikallinen Sai tarjoili tequilaa halukkaille, kertoi juttuja ladyboyista ja tarjoili kahvilansa erikoisuutena grillattua falangia (ulkomaalainen ts. ei-laolainen).
Ja mika on todennakoisyys, etta 800 asukkaan maitse saavuttamattomasta pikkukylasta loytyy kaksi paikallista, joista toinen osaa ruotsia ja toinen suomea?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti