Vuoristokylässä

Oon parinsadan hengen kylässä lähellä Raborin kaupunkia. Sää on vuoristoisen kylmä, kun saavumme tänne auringonlaskun jälkeen pimeässä. Suloinen pikkutalo on kolea ja autio, kun astumme sisään. Enää täällä ei asu kukaan vakituisesti.

Valitsemme kahdesta huoneesta pienemmän, jonne kannamme öljypolttoisen lämmittimen ja värjötämme hetken liekin heräilevässä lämmössä. On liian kylmä ottaa ulkovaatteita pois, hijabini onneksi lämmittää. Ilmassa leijuva pistävä öljyn haju sattuu nenään, mutta siihenkin tottuu.

Tauolla jossain Raborin ja Bamin kaupunkien välissä.

Keittiössä lieden kaasupullo on rikki ja vuotaa käytettäessä. Korjausyritykset tuottavat vain lisää kaasua ilmaan, joten hylkäämme toiveet ruuanlaitosta liedellä ja vetäydymme takaisin siihen ainoaan hitaasti lämpenevään huoneeseen. Huoneessa ei ole rikkinäisen kuvaputkitelevision lisäksi huonekaluja, joten koko elämä on nyt lämmittimen ympärillä matolla. Alamme kokata öljylämmittimen vienossa lämmössä kurpitsoita, isoimpaan nälkään murramme leipää tietäen että kokkaus tulee kestämään tunteja.

Kokkauksen lomassa näen perinteisen iranilaisen khashk-liemen valmistamisen. Khashk on maidosta valmistettuja kivikovia palluroita, joita veden kanssa hierotaan karkeaa kulhoa vasten. Tunnin veivaamisen aikana vesi muuttuu hiljalleen valkoiseksi ja jugurttimaisen paksuksi valmiiksi liemeksi, johon sekoitamme valkosipulia. Taskulampun valossa etsimme vielä yrttejä pihalta, mutta kasvit ovat kylmyydestä kuivia ja kitukasvuisia. Vain ruohosipulinkaltainen on selvinnyt olosuhteissa, keräämme sitä kulhollisen illalliselle.

Khask-liemi valmistumassa.

Kun yöllä ruoka on vihdoin valmis, olen jo nukahtanut kippuraan lämmittimen viereen. Hieron unihiekat silmistä ja lusikoin kurpitsaa ja khashk-lientä leipäpalojen päälle. Ruoka on yksi parhaista mitä olen täällä syönyt. Korjaamme lautaset lattialta, levitämme ohuen makuualustan ja nukahdamme vilpoisaan pimeyteen.